Kasaantuuko epäonni

Olen viime viikkoina rypenyt synnyissä syvissä ja on kirjoittelutkin jääneet vähiin. Huolimatta siitä, että nyt kesä on jo parhaimmillaan ja olen kaikki kesäaktiviteetit onnistunut hyödyntämään, niin tyhjyyden tunne iskenyt. Yhtään sopivia työpaikkoja ei ole ollut näköpiirissä enää keväällä, ja muitahan on turha hakeakaan. Syksy kohta tulee kuitenkin ja silloin on viimeinen ryykäisyni yrittää saada taas edes joku lyhyt pätkä, muuten työttömyyskuukausia on taas liikaa peräkkäin ja jään syrjään työelämästä, ehkä lopullisesti.

Kasaantuuko kaikki epäonnistumiset elämässä samoille ihmisille. Onko koulussa epäsuosittu tyyppi myöhemmin työtön ja perheetön? Asioita pitäisi tietenkin suhteuttaa ja löytyypä netistä kommentoijia, joiden mielestä työttömyydestä ei pitäisi ollenkaan voivotella, kun se ei heidän mielestään ole ollenkaan pahin asia mitä ihmiselle voi elämässä tapahtua. Voihan ihminen olla nippa nappa hengissä selvinnyt jostain vakavasta sairaudesta tai onnettomuudesta. Näillä henkilöillä kuulemma yleensä on elämän arvojen tärkeysjärjestys mennyt uusiksi. Toisaalta työttömänä pitkään olleella on myös turhuuksien perässä kohkaaminen jäänyt pois ja joutunut miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeintä. Raha, suorittaminen, maine ja kunnia vai joku muu? Työttömällä tämä vain ei tapahdu yhdellä rysäyksellä, vaan pitkän ajan kuluessa, kun työttömyys vaan jatkuu ja jatkuu. Työttömyys jatkuessaan on sen laatuista kituuttamista ja henkistä kidutusta, että olisiko kuitenkin parempi ottaa äkkikuolema kuin elinkautinen työttömyys.